
UUDISTUIN!
26.09.2007 - Aila WallinKäväisin HENRYn Uudista ja uudistu -messuilla, jonka teemana oli Ihminen ytimessä. Itse tämän järjestäjän ja katto-organisaation, Henkilöstöjohdon ryhmä ry:n lisäksi huomasin rapian neljän vuoden etäsuomalaisuuteni aikana alalle syntyneen varsin mittavan ja vaikuttavan joukon henkilöstön ja työyhteisöjen kehittämiseen paneutuneita yrityksiä ja organisaatioita. Alalla on selvästi imua!
Itse sain päivän aikana sekä uusia - toivottavasti hedelmällisiä - kontakteja sekä törmäsin vanhoihin, joiden kaikkien kanssa syntyi hyviä keskusteluja ja ihan väistämättä aiheutti minussa reflektioreaktion. Mihin pyrin tässä uudessa vanhassa elämänvaiheessani, mitkä ovat ammatilliset ja henkilökohtaiset tavoitteeni, mihin pystyn, mihin kelpaan?
Pohdinnan tuloksena tulin vakuuttuneeksi siitä, että vahvuuteni - jotka ovat olleet ennenkin niitä - ovat entistäkin korostuneemmin läsnäolo, kohtaaminen, tietoisuus ja aitous. Minulla ei ole mitään syytä eikä tarvetta yrittää olla mitään muuta kuin olen - ja se onkin aika paljon! Kaikkien hienouksien, virtuaalisuuden ja opinkappaleiden keskellä on ihminen, joka on kohdattava ja jonka on kohdattava toinen ihminen. Vain siinä on tulevaisuus. Siis - ihminen ytimessä.
Tosiaan, ihan astuin messuhallin portista uudistuneena ihmisenä ja ammattilaisena, pää pystyssä ja rinta rottingilla.
« Takaisin
Ota yhteyttä
Briefly in English