Konsultointi
On tilanteita, joissa ulkopuolisen asiantuntijan antama sysäys pistää liikkeelle sen, mikä on itse asiassa jo olemassa mutta piilossa tai pysähtynyt paikalleen. Tai tilanteita, joissa jo tapahtunut muutos tai kriisi tarvitsee ulkopuolista tukea ja näkemystä. Ammattitaitoisen ja vastuullisen konsultin laaja-alainen kokemus ja osaaminen voi olla ratkaiseva uuden polun löytämiseksi ja tulosten aikaansaamiseksi. Konsultointi voidaan toteuttaa esimerkiksi pitkäkestoisena projektina tai täsmäkoulutuksena.
Awailable konsultoi yhteisöjä ja organisaatioita erityisesti henkilöstöjohtamisen, monikulttuurisuuden, ulkomaankomennusten, koulun hyvinvointipalveluiden ja vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön kysymyksissä ja strategioissa.
Ihmeitä teemme hetkessä, mahdottomat asiat vievät vähän enemmän aikaa.
- Anonyymi
Ota yhteyttä
Briefly in English